Lanttu – Brassica Napus

Vietin viikonlopun Nivalassa kotikotona toisen itämaisen kissamme kanssa. T taas lähti toisen kanssa vanhempiensa kesäpaikalle. Molemmat kissat potivat selkeää eroikävää. Huusivat jatkuvasti vaikka ovat muutenkin aina äänessä.

Tutkittiin äidin puutarhaa ja yritin painaa mieleen kaikki ne kukkien nimet.. Eipä meikällä tunnu jäävän päähän yhtikäs mitään. Kävin paniikissa ostamassa kierrätyksestä ikivanhan kasvikirjan, josta oli tarkoitus leikellä kuvia ja siten opetella tieteellisiä nimiä. Mutta kun jo noissa tavallisissa nimissä on ongelmia. En halua olla koulussa ainoa, joka tunnistaa vain tulppaanin ja ruusun. Hah. Kova työ siis edessä.

Sain veljeltäni uuden pyörän! Oikeen näpsäkän jopotyylisen. Oli lojunut ilmeisesti aika kauan varastossa ruosteesta päätellen. Mutta aion tuunata siitä nätin.. Ehkä mintunvihreän? Tai vaalean violetin. Maalaan siihen ainakin sieniä ja ehkä kukkia. Erottuupahan joukosta.

Vanhempani tulivat sunnuntaina meille yöksi tänne Ouluun ja toivat meille lainaksi ruohonleikkurin. Voi sitä riemun määrää, kun piha muuttui ihan silmissä uudenlaiseksi!

2015-08-10 11.40.55

Koko pihan siistimisessä meni n. 2 tuntia. Takapihalla oli jo puolimetrinen niitty ja epäilen, ettei sitä ole koskaan leikattu. Jouduin ajamaan useaan kertaan saman kohdan, mutta ainakin sai liikuntaa! Kunto tosin meinasi loppuvaiheessa loppua kesken. Ja jee, tämän leikkurin sain minäkin käyntiin!

2015-08-10 11.40.21

2015-08-10 11.39.292015-08-10 11.38.02

Tehtiin porukoiden kanssa myös kaikenlaista pientä remppaa. Korjattiin varaton ovi, meikä maalaili uuden kuistin ja myös puutarhakalusto sai vahapinnan. Trimmailin tien vieressä meneviä pensaita, kun raapivat jo auton kylkeä. Tuli oltua aamusta iltaan ulkona ja illalla lämmitettiin vielä meidän puolisavuinen ulkosauna.

Nyt on ilmatkin lämmenneet ja pihallakaan ei ole enää niin jumalattomasti sääskiä, mitä aiemmin. Siellä jopa pystyy nyt istumaan paikoillaan, ilman että tarvii jatkuvasti huitoa. Nuo hyttysmyrkyt kyllä toimii, mutta en tykkää käyttää niitä.

Mutta ihanaa! Tänään on luvattu toodella lämmintä, joten ulkona taitaa mennä tämäkin päivä. Taidetaan tehdä pihalla taidetta, kunhan kotiudutaan, nimittäin ajateltiin käydä iltapäivällä Bauhausissa kattelemassa vähä juttuja. Ainakin spraymaalia ja voiii! Olen nähnyt siellä joskus lihansyöjäkasveja. Sellainen on pakko saada! Katotaas mitä muuta tarttuu matkaan.

Ai niin! Tomaattia on sittenkin tulossa! Sunnuntaina huomasin häränsydäntomaatissa muutaman alun. Yksi oli jo aika isokin. n. kirsikkatomaatin kokoinen. Nuohan ilmeisesti voivat kasvaa aika isoksikin. Ihanaa!

2015-08-10 10.50.31

Toivottavasti säitä riittää, että ehtivät kypsyä. Kirsikkatomaatti vaan kukkii, mutta mitään alkuja ei näy vieläkään. Pari kattoon yltävää runkoa oli kaatunut (AIJAI) reissun aikana ja jouduin ne poistamaan kokonaan, kun olivat katkenneet niin pahasti. Lisäilin tukinaruja ja toivottavasti nyt pysyvät pystyssä!

Ps. otsikko ei liity juttuun mitenkään. Kävin pyöräilemässä ja kirjoitin lapulle lantun, sekä tieteellisen nimen ja teippasin sen ohjaustankoon jotta edes joskus oppisin ulkoa jotain. Ja se kannatti! Nyt ainakin tuo on muistissa. Tänään uusi nimi ja uusi lenkki 🙂

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Lanttu – Brassica Napus

  1. Kyllä oli mielenkiintoista luettavaa sinun kirjotukset. Jatka vaan lisää kirjoituksia niitä on mukavaa lukea

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s